Lauantaina lähdin setäni kanssa käymään läheisessä kaupungissa, Bhaktapurissa. Nähtävyys oli kaupungin temppelialue. Vastaavia vanhoja temppelialueita on täällä paljon. Oppaan avulla kuulimme tarkemmin hindujen ja buddhalaisten yhteiselosta, joka on jatkunut täällä harmonisena ties kuinka kauan.
Durbar Squarella oli useita temppeleitä sekä muita rakennuksia. Yhdessä rakennuksista sijaitsi taidemuseo, jossa oli maalauksia useilta vuosisadoilta sekä hinduille että buddhalaisille tärkeistä henkilöistä ja tapahtumista. Vahinko vain, että vierailumme aikana museossa ei ollut sähköjä, joten hämärä/pimeä haittasi. Aukiolta johti kultainen portti sisemmälle. Rakennusten ikkunat, ovet ja räystäiden alukset olivat puuta ja ne oli kaiverrettu uskomattoman upeasti. Sisimpänä oli vain hinduille sallittu temppeli. Me muut saimme sentään kurkistaa ovelta; kaksi pyssymiestä oli vahdissa. Aukion laidalla oli 55-ikkkunainen palatsi. Rakennuksiin käytetty puu oli tiikkiä. Opas kertoi, että hindut uskovat tämän puun tarvitsevan kasvuunsa tuhat vuotta, kestävän tuhat vuotta ja vaativan maatuakseen vielä tuhat vuotta. Siddhi Laxmi -temppeli oli tehty kokonaan kivestä.
Taumadhi Squarella kiipesimme patsaiden reunustamia korkeita ja jyrkkiä kivirappuja ylös tasanteelle, jossa oli tosi korkea viisikerroksinen temppeli. Se on hindulaisen Newari -heimon suunnittelema ja rakentama. Alatulo olikin sitten vaativa tehtävä, mutta suoriuduimme ongelmitta. Kaupunki on kuuluisa saviastioistaan. Ne poltetaan nykyäänkin ikivanhalla tavalla valupaikan vieressä. Polttaminen kestää neljä päivää. Kuten muuallakin turistipaikoissa, olivat pikkukujat täynnä käsityöläisten myymälöitä.
Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että Bhaktapuriin voi saada vierailijapassin, mikä tarkoittaa sitä, että kun on kerran maksanut sisälle vaadittavan 1100 rupiaa, pääsee passilla seuraavina mahdollisina käyntikertoina sisälle ilman pääsymaksua. Setäni unohti kertoa minulle passimahdollisuudesta etukäteen, enkä osannut varautua oikein. Minulla on kuitenkin aina mukanani kopio passista ja viisumista, mutta ei tietenkään vaadittavia kahta passikuvaa. Eipä onneksi haitannut, sillä opas lähti hakemaan passin kopiosta kopiota. Siitä sain kuvan. Ajattelimme, että lieneekö paikallinen poliisi pidättänyt hänet luullen passivarkaakis vai mihin hän jäi. Ongelma oli se normaali, eli sähkökatko, eikä ensimmäisessä kopiopaikassa ollut varavoimaa, joten ei myöskään sähköä. Aikaa kortin saamiseen meni melkein tunti, mutta mihinkäpä sitä on vapaapäivänä kiire. Kun sitten Leenan kanssa kenties vierailemme Bhaktapurissa, pääsen alueelle ilman sisäänpääsymaksua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti