Nyt on sitten ensimmäinen kahden tunnin opetuskerta pidetty sairaanhoitajaopiskelijoille. Yllätyksekseni pystyin pitämään Power Point -esityksen. Vähän etukäteen arvelutti sopiiko läppärini yhteen oppilaitoksen projektorin kanssa. Niinhän se vaan toimi, ja pääsin aloittamaan vähän klo 9 jälkeen. Tasan klo 11 sammuivat valot ja esitys loppui siihen. Suomalaisesta ravitsemuksesta kertova esitykseni jäi pahasti kesken, mutta onhan se päivä vielä ensi viikollakin. Seuraava mahdollinen päivä on ensi keskiviikkona, jolloin sähköä on tarjolla klo 11 saakka.
Opiskelijat olivat kiinnostuneita suomalaisesta ruokakulttuurista, samoin minä nepalilaisesta. Keskustelua tuli ihan mukavasti. Täällä on ravitsemusta perusopiskelijoille muutama tunti ensimmäisenä vuonna. Kuulijani ovat vasta aloittaneet opiskelunsa ja totesin heidän ensimmäistä tuntia seuratessani, etteivät he tässä vaiheessa ole kovin hyvin selvillä edes ravitsemuksen perusteista. Saattaa olla, että opettaja saa kaikkein eniten irti esityksestäni, mutta sille ei voi mitään. Opiskelijat olivat yllättävän avoimia ja kiinnostuneita iästäni, kun läppärini etusivulla näkivät kuvan pojantyttärestäni Ellasta.
Seurasin tänään tutkimusmenetelmäkurssia. Tunnin alussa pidettävässä nimenhuudossa mainittiin opiskelijat nimet, eikä numeroita kuten edellisen ryhmän tunnin alussa. Tunneilta, joita olen seurannut on jäänyt mieleeni sellainen asia, että kun opiskelijoilta kysytään jotakin, vastaavat he yhteen ääneen. Eihän siitä saa mitään selvää. Kun heitä pyytää vastaamaan yksi kerrallaan, ei kuulu pihahdustakaan. Lieneekö esteenä ujous kun olen paikalla, vai onko aina näin…
Tänään sain kyllä kunnon opetuksen millaista voi pahimmillaan olla yhteistyö nepalilaisten kanssa. Toimin vain sanansaattajana suomalaisen yhteistyökumppanin pyynnöstä. Tapasin arvostetun, mutta turhantärkeän jo eläkeikäisen rouvashenkilön, joka antoi selväsanaisesti ymmärtää, että he haluavat itse määrätä kuinka monta henkilöä heiltä osallistuu yhteiselle kurssille. Suomalaisen yhteistyökumppanin ehdotus oli 10-15, paikallinen yhteistyökumppani sanoi, että 40 ja halusi neuvotella henkilökohtaisesti suomalaisen järjestäjän kanssa. Kas vaan kun suomalaiset ovat hieman kaukana. Tähän saakka olen tavannut yhteistyökykyisiä henkilöitä, mutta tällaista elämä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti