Kulttuuriin tutustumista

Tänään aloitin päiväni matkalla seuraamaan Lalitpur Nursing Campuksen sairaanhoitajien työtä. He tulevat työskentelemään kylissä ja hoitamaan kaikkia mahdollisia ongelmia. Heidän harjoittelualueensa oli tällä kertaa melko lähellä Patania, jossa itse asun. Kävelin muutaman minuutin Jawalakheliin, josta jatkoin paikallisbussilla määränpäähäni, noin 15 minuutin matkan. Bussi oli niin täynnä, ettei Suomessa ikinä otettaisi kyytiin sellaista määrää ihmisiä. Rahastaja roikkui auton ulkopuolella, ovea ei siis yleensä suljeta. Koska täällä on tällä hetkellä pula polttoaineesta, eikä sitä saa noin vain huoltoasemalta, oli yhdellä pysäkillä henkilö tuomassa valtavan polttoainekanisterin autoon. Sinne se laitettiin etupenkillä istuvien kahden henkilön jalkatilaan, jalat vaan kojelaudalle, ei siinä muu auttanut. Tilan tai yksityisyyden puute ei ole tässä maassa ongelma, siihen on totuttu.

Sairaanhoitajaopiskelijat opettelevat kohtaamaan asiakkaitaan ja näkevät mitä kaikkea eteen voi tulla. Nyt he työskentelevät kolmen hengen ryhmissä, aikaisemmin on harjoiteltu yksin. Opettajan mukaan poliittinen tilanne on niin epävakaa, ettei nuoria opiskelijatyttöjä uskalla lähettää taloihin yksin. Jokainen opiskelija haastattelee viisi perhettä eli ryhmä yhteensä 15 perhettä. Näistä valitaan jokaiselle ainakin kaksi perhettä, jotka tarvitsevat monenlaista terveyteen liittyvää ohjausta. Ensin kartoitetaan tarve ja sen jälkeen mietitään tarvittavat toimenpiteet.

Täällä on totuttu aivan toisenlaiseen toimintatapaan kuin meillä. Verenpaine mitattiin kahdelta perheen miespuoliselta henkilöltä talon portailla. Naishenkilöä tutkiessaan opiskelijat ja potilas menivät talon kynnykselle ja tutkimukset suoritettiin siinä. Ei siinä sen kummempaa yksityisyyttä tarvittu. Opiskelijoiden totuttaminen kohtaamaan kylien asukkaita tapahtunee oikein hyvin tässä käytännön harjoittelussa.

Ehdin juuri ja juuri asunnolleni ennen kuin puhkesi ukkoskuuro.  Vielä ukkosen jälkeenkin ilma oli hiostavan kuuma. Samassa hotellissa asuu kaksi Nepalin vesiongelmien selvittelyyn Malesiasta tullutta konsulttia. Oli aika hauska tilanne, kun illalla auringon jo laskettua olin lähdössä syömään ylläni aivan kevyt vaatetus. Malesialaisilla oli päähineet ja yllään toppatakit. Oli kuulemma niin kylmä ja minä kerroin, että tämä olisi Suomessa aivan loistava kesäillan sää. He menivät syömään sisätiloihin ja minä nautin ruokailusta ulkona ihanassa puutarhassa kynttilöiden ja muutamien lamppujen loisteessa, eikä palellut yhtään. Niin erilaisiin olosuhteisiin olemme tottuneet.

Sain iltapäiväksi kutsun tulla kuuntelemaan maisterin tutkinnon suorittavien sairaanhoitajien opinnäytetöiden esittelyä Lalitpur Nursing Campuksella. Vuosittain maisterikoulutukseen hyväksytään vain viisi opiskelijaa ja heistä neljä esitteli työnsä. Slaidit olivat englanniksi, mutta he puhuivat nepaliksi ja kaikki keskustelu oli nepaliksi. Työt olivat mielenkiintoisia ja olin paikalla koko 4,5 tunnin ajan. Aiheet käsittelivät synnytyksiä, oikeutta/tietoisuutta mahdollisuudesta säädellä lasten lukumäärää, lääkkeiden avulla suoritettavia raskauden keskeytyksiä ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohdun laskeutumasta kärsivillä naisilla. Tulokset olivat mielenkiintoisia, mutta karua kuultavaa.

Äitiyskuolleisuus on tässä maassa vieläkin suurta, 281/100 000 synnyttänyttä. Useiden ongelmien syynä oli koulutuksen ja tiedon puute. Perheväkivaltaa oli kaikissa kasteissa, köyhimmistä varakkaimpiin. Näiden tutkimusten mukaan lähes 90 % naisista kokee perheväkivaltaa, monet seksuaalista väkivaltaa.  Väkivalta liittyy perinteisiin. Tämä on miesten yhteiskunta, jossa naiset ovat toisen luokan kansalaisia. Edes pienenkin häivähdyksen ilmeneminen tasa-arvon suuntaan voi viedä aikaa, kulttuuri ja perinteet ovat niin vahvoja ja niiden mukaan eletään.