Slummiprojektissa

Tällä viikolla olen osallistunut St. Xavier’s Collegen sosiaaliyksikön opiskelijoiden kanssa slummiprojektiin. Slummi sijaitsee kansainvälisen lentokentän eteläpuolella Jadiputissa Manahara Khola -joen rannalla. Slummi on alkanut muodostua noin kahdeksan vuotta sitten. Asukkaat ovat muuttaneet maaseudulta pääkaupunkiin paremman elämän toivossa. Slummissa asuu noin 800 perhettä ja opiskelijat arvioivat, että yhteensä noin 4000 asukasta. Eli enemmän kuin joissakin pienissä suomalaisissa kunnissa, joissa on järjestetty kaikki palvelut kunnan asukkaille. Nämä asukkaat asuvat täällä laittomasti, eikä yhteiskunta ole huomaavinaan heitä. Slummissa on kuitenkin saatavissa sähköä, mutta koska asukkaat asuvat niin kuin laittomasti, täytyy heidän opiskelijoiden mukaan maksaa sähköstä ekstramaksua. Ei selvinnyt kenelle maksetaan ja kuka on vetänyt sähköt slummiin. Ainakin osalle asumuksista tulee vesi yhteen paikkaan asunnon pihalla. Yleensä vesiputken päässä näytti olevan pumppu.

Korea ylläpitää slummissa päiväkotia, johon mahtuu noin 20 2–3 -vuotiasta lasta. Lapset ovat siellä klo 10–15. Pikkulapsille tarjotaan lounas klo 12 ja välipalaksi vähän myöhemmin hedelmiä. Aamuisin maanantaista perjantaihin klo 8 tarjotaan koulurakennuksessa aamiainen slummin lapsille. Myös aterian kustantaa Korea. Lapsia osallistuu aamiaiselle 250–350. Iltapäivisin maanantaista perjantaihin opiskelijat käyvät slummin koulurakennuksessa auttamassa sinne tulevia lapsia lukemisessa ja kirjoittamisessa, lukevat satuja yhdessä ja leikkivät lasten kanssa ulkona. Päivittäin noin 70 lasta kokoontuu tähän koulurakennukseen klo 16 –18. Koska opiskelijoiden projekti vasta alkoi tässä slummissa, mietitään nyt yhdessä mitä kaikkea lapsille halutaan opettaa. Tarkoituksena on lasten opettaminen ja voimaannuttaminen. 

Tässä slummissa työskentelevät nyt aluksi Saugat, Asmita ja Rakshya. Seuraavana vuonna projektissa jatkavat uudet opiskelijat. St. Xavier’s Collegen sosiaaliyksikön opiskelijoille kuuluu kenttätyötä osa viikosta. He opiskelevat koulussa sunnuntaista keskiviikkoon, torstaina ja perjantaina ollaan kenttätyössä. Tämä tarkoittaa esim. harjoittelua vankilassa vuoden ajan ja seuraavana vuonna valitaan jokin muu harjoittelupaikka. Slummiprojekteihin osallistuvat opiskelijat käyvät slummeissa maanantaista perjantaihin joko aamulla tai illalla tai lähislummien lapset tulevat koululle aamuisin klo 6.15–7.45. Lähislummien lapsille on ohjelmaa koulussa myös lauantaisin klo 9–13. Jadiputin slummissa koulurakennus on suljettuna lauantaina ja sunnuntaina, joten siellä käydään arkipäivisin.

Saugat kierrätti minua slummissa. Slummin johtaja ei ollut paikalla, joten häntä emme tavanneet. Suuri osa rakennuksista oli tehty tiilestä, mutta osa oli pellistä kyhättyjä hökkeleitä. Osa pienistä pihoista oli hyvin siistejä, osa tosi siivottomia. Eli slummiin mahtuu kaikenlaisia ihmisiä ja puutteenkin keskellä osa pitää järjestystä yllä. Ennakkokuvitelmani oli, että kaikki on siivotonta, mutta ei paljon sen kummempaa kuin muuallakaan Nepalissa. Slummissa oli sikala, joka oli aivan tosi siisti. Kuvittelen, että siat ovat todennäköisesti arvokkaampia kuin ihmishenki, joten niistä on pidettävä hyvää huolta. Sikojen ruuaksi oli sillä kertaa kiehumassa kanojen teurasjätteitä. Slummin asukkailla oli kanoja, ankkoja ja joitakin vuohia. Slummissa oli muutamia pieniä plänttejä, joissa kasvatettiin ainakin valkosipulia ja retikkaa. Asukkaat ylläpitävät itse slummialueen tiet ja naisethan ne olivat sielläkin tien parannustöissä. Joen rantatöyräät ovat matalia ja monsuuniaikaan kesällä joki tulvii usein alueen asumuksiin, eikä vesi ole todellakaan puhdasta.

Halusin tulla seuraavana aamuna tutustumaan mitä lapsille tarjotaan aamiaiseksi ja miten se on järjestetty. Saugat lupasi tulla seurakseni, jos tarvitsisin tulkkia. Matka slummiin kesti illalla reilun tunnin tempulla, kuten täällä sanotaan tuk-tukia. Aamulla lähdin hyvissä ajoin, mutta vähäisemmän liikenteen vuoksi olin slummissa jo klo 7. Muutama kymmenen lasta seisoi jo jonossa odottamassa sisälle pääsyä. Huomasin ilokseni, että lapsia vaadittiin pesemään kädet ennen ruokajonoon käyntiä. Siinä samalla pesivät kasvonsa ja monet myös jalkansa.  

Keittiössä työskenteli kaksi palkattua henkilöä ja joukko vapaaehtoisia. He tulivat laittamaan ruokaa jo klo 5 aamulla. Kaksi kertaa viikossa aterialla tarjotaan papuja, yhdestä kahteen kertaa kanaa ja kerran vihannesruokaa. Riisiä tarjotaan joka aterialla. Määrä oli 45 kiloa ja se on aterian pääosa. Riisi kaadettiin suureen alumiiniseen kattilaan, jonka kaksi miestä kantoi ulos vesipisteen luokse huuhdeltavaksi kahdella vedellä. Sen jälkeen riisikattila kannettiin keittiön lattialla olevan kaasulevyn päälle, missä sinne kaadettiin 20 litran astioista ”pullovettä”. Keittämisen jälkeen tarvittiin kaksi miestä nostamaan kattila 0,5 metrin korkeudella olevan tason päälle, missä miehet kallistivat kattilaa kaataen keitinveden pois. Vaarallisen näköistä touhua.

Linsseistä keitettävä melko ohut kastike, dal, kuuluu jokaiselle aterialle. Pavut keitettiin ja niiden joukkoon lohkottiin keitettyjä perunoita ja lisättiin mausteita.  Vihreät vihannekset suikaloitiin, pyöräytettiin öljyssä wokkipannussa ja joukkoon lisättiin mausteita. Lisänä tarjottiin kasviksista valmistettua voimakkaasti maustettua pikkelsiä ja juomaksi vettä. Tämä on normaali nepalilainen ateria, jota syödään kaksi kertaa päivässä. Täällä ei kysellä vaihtelevaa ruokalistaa. Kaikkein köyhimmillä ei ole varaa edes näin monipuoliseen ateriaan.

Ruoka annosteltiin keittiön tiskillä metallisille lautasille, joissa on kolo jokaiselle aterian osalle.  Vapaaehtoisista työntekijöistä muodostettua ketjua pitkin lautanen tuli minulle, joka antoi lautasen jokaiselle lapselle. Minun piti sanoa, että ”eat nicely, I love you”.  Jotkut pojat vähän virnuilivat, kuten tuon ikäiset missä tahansa. Sinä aamuna ruokailijoita oli noin 250.

Lapset päästettiin sisälle rakennukseen noin klo 7.30. Koko hommasta vastaava mies soitti kitaraa ja laulatti lapsia. Oli kuulemma monenlaisia sekä uskonnollisia että lastenlauluja. Jotkut vaikuttivat tutuilta minullekin. Lapset lauloivat ihan tyytyväisinä noin 45 minuuttia, vaikka olivat varmasti nälkäisiä. He odottivat tosi hienosti omaa vuoroaan, sillä ruuan jaossa noin monelle meni aikaa. Syötyään jokainen vei lautasensa, lusikkansa ja mukinsa ovella oleviin ämpäreihin. Yllätyksekseni yhdessä ämpärissä oli myös jäteruokaa. Kuvittelin lasten olevan niin nälkäisiä, ettei tule jäteruokaa.

Torstaina keskustelimme ensin opiskelijoiden ja sitten heidän ohjaajansa Father Manin kanssa siitä, mitä kaikkea projektiin sisällytetään. Opiskelijat sanoivat, että he antavat seksuaali-, tupakka- ja huumevalistusta kaikissa slummiprojekteissa. Minun ehdotuksiani olivat opettaa kunnollinen käsien pesu saippualla ja että se tapahtuisi myös kotona. Tervehtiminen ei näyttänyt kuuluvan näiden lasten tapoihin, joten ehdotin siihen puuttumista. Nepalilaiset ovat innokkaita esiintyjiä, joten opetus tapahtuisi draaman keinoin. Nepalissa olisi tärkeää myös muistaa laittaa jotkin jalkineet jalkaan ennen WC:hen menoa. Täällä WC on usein se kyykkymallinen, jolloin lattiat eivät ole puhtaita. Käsienpesu ja jalkineet jalkaan WC:hen mennessä eivät ole omia keksintöjäni, vaan olen ehtinyt tutustua jonkin verran tämän maan ongelmiin, joihin puuttuvat muutkin projektit.

Ensi viikolla opiskelijat pitävät yhtenä iltapäivänä käsienpesuopetusta. Olen silloin mukana. Ihan mielenkiintoista nähdä miten sen hoidamme. Slummissa on niin paljon lapsia, että havainnollistamiskertoja tulee olemaan useita.