Ravitsemusneuvonnan ja -opetuksen saralla riittää täällä tekemistä. Olen tutustunut moniin toimijoihin ja esittänyt aina kysymyksen tekevätkö he yhteistyötä joidenkin muiden toimijoiden kanssa. Kysymys on yhtä monta kertaa ohitettu kuin olen sen esittänyt. Tällä kokemuksella ja näillä tiedoilla minua häiritsee toiminnan koordinoimattomuus. Tämä on niin valtava maa ja kaikenlaisia toimijoita ja toimenpiteitä tarvitaan, mutta ei vaikuta kovin järkevältä, että jokainen touhuaa omiaan ja erikseen. Itsekin Suomessa hankemaailmassa työskennelleenä tiedän miten hyödyllistä on tehdä yhteistyötä ja jakaa tietoa samaan päämäärään tähtäävien kumppaneiden kanssa. Yhteistyö ei vaikuta ainakaan tällä hetkellä olevan suosittua.
Tällä viikolla olen tutustunut Nutrition Promotion and Consultancy Services (NPCS) toimintaan sekä Lalitpur Nursing Campuksen kenttätyöhön valmistuvien sairaanhoitajien kanssa Department of Food Technology and Quality Control (DFTQC) toimintaan. Viimeksi mainittu vastaa meidän EVIRAa.
NPCS oli alun perin United Mission to Nepal (UMN) perustama vuonna 1964. UMN:n puitteissa tehtiin hyvää työtä väestön ravitsemustilan kohentamiseksi. Aiemmin mainitsemani ravitsemustieteilijän Miriam Kranzin johdolla kehitettiin pikkulasten aliravitsemuksen hoitoon Superjauho, jossa käytetään kaksi osaa soijaa, yksi osa vehnää ja yksi osa maissia. Superjauhon käytön opastaminen on vieläkin tarpeen, koska aliravitsemus on edelleen yleistä, noin puolella pikkulapsista. Äidit eivät valitettavasti tiedä tarpeeksi ravitsemuksesta eivätkä vauvojen ruokkimisesta. Vuonna 2003 NPCS:stä tuli itsenäinen organisaatio, joka myy palveluitaan eli koulutusta ja konsultointia, ja kattaa näin toimintansa kulut. Organisaatio on 1970 -luvulta alkaen osallistunut mm. hallituksen ravitsemuspolitiikan tekoon. Viimeinen National Nutrition Policy and Strategy on vuodelta 2004.
NPCS:ssä muuten sanoivat ottavansa harjoittelijoita, jos joku ravitsemustieteen opiskelijoista olisi kiinnostunut vapaavalintaisesta harjoittelusta Nepalissa. Harjoittelun ohjaamisesta harjoittelija maksaa NPCS:lle 100 dollaria kuukaudessa, mutta sillä pääsee tutustumaan työntekijöiden mukana turvallisesti mm. maaseudulla tehtävään työhön. Jos joku kiinnostuu, voi minuun voi olla yhteydessä kunhan palaan Suomeen toukokuun alussa.
Olen kiinnostunut ravitsemusopetuksesta ja terveyden edistämisestä ja sen vuoksi tutustunut mm. Nepalissa käytettävään materiaaliin. Täällä on paljon lukutaidottomia ihmisiä, joiden ravitsemusopetus tapahtuu kuvien avulla. En ole tullut ajatelleeksi, ettei kouluttamaton ja lukutaidoton ymmärrä aina edes kuvan viestiä. Sen vuoksi kuvataan paikallisessa kulttuurissa tuttuja tilanteita ja viesti yhdistetään näihin kuviin. Täällä punainen ja kirkkaat värit yhdistetään iloisiin tapahtumiin kun taas tummat värit yhdistetään ikäviin tapahtumiin ja pahoihin henkiin. Ehkä se on aika luonnollista muissakin kulttuureissa.
Department of Food Technology and Quality Control (DFTQC) perustettiin vuonna 1961 ja se toimii maatalousministeriön alaisuudessa. Tavoitteena on, että nepalilaisille olisi tarjolla terveellistä, turvallista ja ravitsevaa ruokaa. Pääpaikka on Kathmandussa ja alueellisia toimistoja on parikymmentä. Työntekijöitä on 230, näistä tarkastajia 43. Voi arvata, ettei noilla resursseilla vielä tehdä paljon näin suuressa ja vaikeakulkuisessa maassa.
DFTQC:n selvitysten mukaan huonolaatuisimmat tuotteet markkinoilla ovat vesi, maito ja kasviöljyt eli jokapäiväisessä käytössä olevat tuotteet. Ainakin jogurttia olen nähnyt kuljetettavan kauppoihin avolava-autolla. Purkit ovat auringonpaisteessa kattamattomalla lavalla ja sieltä apumies juoksuttaa muutaman purkin käsissään pieniin kauppoihin. Täällä ei taida olla oikein meidän ymmärtämäämme kylmäketjua. Aluksi luulin, että täällä myydään ainoastaan UHT -maitoa. En arvannut pieniä, ehkä puolen litran vetoisia vaaleita muovipusseja maitopusseiksi, vaikka maitoa myytiin joskus Suomessakin litran pusseissa. Pussit käytettiin matonkuteiksi.
DFTQC:n toiminnan ja materiaalien esittely tapahtui hyvin havainnollisesti. Opiskelijoille oli varmasti kiinnostavampaa kuulla kenttätyössä tarvittavista tiedoista ja taidoista suoraan asiaan perehtyneiltä henkilöiltä kuin opettajaltaan. Mieleeni jäivät erikoisesti syyt, miksi edes nepalilaisten, saati turistien, ei kannattaisi ostaa ruokaa katukeittiöistä. Katukeittiöissä myytävään ruokaa lisätään värejä, jotta se saadaan hyvän näköiseksi. Käytettävät värit eivät ole turvallisia, eivät myöskään kaikki mausteet. Ruuan hygieenisyyttä heikentävät ympärillä pörräävät hyönteiset sekä ohikulkevat ihmiset ja liikenne. Käsienpesumahdollisuutta ei luonnollisestikaan ole. Hyviä syitä välttää noita paikkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti